|
|
|||
|
22.05.2008 - 01:25
![]() "Rock 'n roll angels bring thyn hard rock hallelujah!" Kyproksen virallinen TV-yhtiö CYBC-tv kieltäytyi näyttämästä Euroviisujen esikatselussa Lordin Hard Rock Hallelujah-videota. Kyproksella Lordin hirviöhahmoja pidettiin lapsille sopimattomana koko perheen ohjelma-aikana ja hahmoissa nähtiin jopa uskonnon vastaista pahuutta. Päätös kuitenkin pyörrettiin muutaman päivän päästä. Iltalehti uutisoi etusivullaan: "Papit vastustavat Lordin esiintymistä". Papit tilittävät lehden sivuilla Lordin esiintymisen moraalisesta arveluttavuudesta, banaaliudesta sekä siitä, että Lordin täytyisi itse ymmärtää jäädä pois kilpailusta. Lapuan Tuomioseurakunnan pastori Matti Kristola: "Kyllä minun henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei se musiikki edusta perinteisiä kristillisiä arvoja. Tässä musiikissa niitä ajatuksia löydetään enemmän syvyydestä ja pimeydestä". Kreikkalainen Hellenististä kulttuuria vaaliva järjestö vetosi Suomeen, jotta se peruuttaisi Lordin valinnan: "Tämä paha ja saatanallinen joukko ei ole tervetullut Ateenaan". Ortodoksipastori Isä Mitro: "Lordin käyttämä nimi on pyhäinhäväistys". Kolme kreikkalaista järjestöä nostivat oikeuskanteen Lordia vastaan. Konservatiiviset ryhmittymät jättivät valituksen Ateenan syyttäjäntoimistoon, Kreikan yleisradioyhtiön ERT:n johtajalle sekä Euroopan yleisradioliittoon EBU:un. Ryhmät halusivat Lordin suljettavaksi Euroviisujen finaalista, koska katsovat bändin suosivan satanismia: "Lordi harjoittaa ja puolustaa satanismia ja jäytää Kreikan sekä Euroopan kulttuurin perusteita". Kreikan vaikutusvaltaisen Ortodoksikirkon johtaja, arkkipiispa Christodoulos suree "satanisteja teeskentelevän" bändin voittoa sanoen: "Tämä kertoo, että ihmiset etsivät vääränlaista sisältöä elämäänsä, jotain jolla täyttää tyhjät sielunsa". - - - ![]() Lordi on poikkeuksellinen. Ei purkkapoppia. Ei paljasta pintaa. Asennetta! The true believers Thou shall be saved Brothers and sisters keep strong in the faith On the day of Rockoning It's who dares, wins You will see the jokers soon'll be the new kings PS. Ihastuin Awan ääneen. Minkähänlainen nainen maskin takana on? ;) 09.05.2008 - 20:57
Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton oli tänään Tampereella luennoimassa. Olin illalla Tampere-talon ulkopuolella kameran kanssa tirkistelemässä, jos sattuisin saamaan ex-pressasta kuvaa.
Ja sain enemmän kuin toivoinkaan. Takaovelta lähtiessään Bill tuli yllätykseksemme tervehtimään meitä 10-15 uteliaan ihmisen joukkoa pensasaidan toiselle puolelle. ![]() Bill Clinton ei Suomessa käydessään myöntänyt haastatteluja eikä pitänyt lehdistötilaisuutta. Tässä [8mb] siis ainoa Clintonilta Suomessa saatu "haastattelu"! :) Hän ei kuulemma voinut jäädä Suomeen, koska hänellä oli bisneksiä Skotlannissa. Bill sanoi, että olisi mielellään jäänyt vaikka pelaamaan golfia, kun täällä on tähän aikaan vuodesta niin valoisaakin. Harmittaa, kun en saanut sanaa suustani. ![]() Aikaisemmin päivällä oli Tampereen kommunististen nuorten ja RadiCan järjestämä fasisminvastainen mielenosoitus. Tänään oli Saksan vuonna 1945 allekirjoittaman antautumissopimuksen vuosipäivä. ![]() 15.10.2007 - 18:51
![]() Al Goren filmiä Inconvenient Truth käsiteltiin juuri Britannian oikeudessa, koska sitä pakkosyötetään lapsille kouluissa. Tuomio kuului, että filmiä saa kouluissa esittää, mutta katsojia pitää varoittaa sen poliittisuudesta ja vääristelystä. Tuomion mukaan filmillä on yhdeksän vakavaa tieteellistä virhettä tai vääristelyä. Telegraph: Al Gore's 'nine Inconvenient Untruths', 11.10.2007 BBC: Gore climate film's 'nine errors', 11.10.2007 Teoria ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä on täysin kiistanalainen, vaikka sitä tuodaan laajasti esille totuutena. Alla on linkki kolmeen dokumenttifilmiin, joissa ilmastonmuutoksen nykyinen vääristely nostetaan tarkempaan tarkasteluun. The Great Global Warming Swindle Tänä syksynä Suomenkin televisiossa lähetetty brittidokumentti vuodelta 2007. "The Great Global Warming Swindle is a controversial documentary film by British television producer Martin Durkin, which argues against the opinion that human activity is the main cause of global warming. The film showcases scientists, economists, politicians, writers, and others who are sceptical of the scientific consensus on anthropogenic global warming." CBC - Global Warming Doomsday Called Off Kanadalainen dokumentti vuodelta 2004. "A very informative documentary about the real cause of global warming. It discusses about the fact that CO2 is not cause of global warming. This documentary discusses many topics that are not covered in the Swindle such as the hockey stick graph." Green House Conspiracy "Documentary film broadcast by Channel 4 in the United Kingdom on 12 August 1990, as part of the Equinox series, which criticised the theory of global warming and asserted that scientists critical of global warming theory were denied funding. It is one of the earliest instances of the suggestion of a conspiracy to promote false claims supporting global warming. Although the title of the program implied the existence of a conspiracy, when interviewed on the program Patrick Michaels played down the idea, saying, "It may not quite add up to a conspiracy, but certainly a coalition of interests has promoted the greenhouse theory: scientists have needed funds, the media a story, and governments a worthy cause". Prisonplanetin ilmastonmuutos-linkkisivu. "On olemassa periaate, joka on esteenä kaikelle tiedolle. Se on todisteena kaikkia argumentteja vastaan, eikä se voi epäonnistua pitämään ihmistä ainaisessa tietämättömyydessä. Tuo periaate on halveksinta ennen tutkimista." -Herbert Spencer "Suurin este uudelle tiedolle ei ole tietämättömyys - vaan tietämisen illuusio." -Daniel J Boorstin 26.04.2007 - 01:02
Tiede-lehti uutisoi eilen, että makeutusaineena käytetty aspartaami aiheuttaa syöpää koe-eläimillä, vaikka päiväannos olisi pieni.
Ottamatta sen kummemmin kantaa aspartaamin haitallisuudeen, kokosin wikipedian pohjalta lyhyen tekstin sen hilpeästä historiasta. Lääkeyhtiö Searlen kemisti löysi aspartaamin sattumalta vuonna 1965 vatsahaavanlääkettä kehiteltäessä. Aineen turvallisuustestien jälkeen tultiin tulokseen, että se saattoi aiheuttaa syöpää rotissa. Tältä pohjalta USA:n ruokaturvallisuudesta vastaava FDA ei hyväksynyt aspartaamia käytettäväksi elintarvikkeissa. Vuonna 1977 Donald Rumsfeld palkattiin Searlen pääjohtajaksi. Rumsfeld toimi myös Reaganin puolustusministerinä kun Ronald Reagan valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1981. Ensimmäisenä päivänään Reagan antoi potkut FDA:n silloiselle johtajalle ja nimitti tilalle entisen puolustusurakoitsijan Arthur Hayesin. Uuden johtajan alaisena FDA hyväksyi aspartaamin käytön vuonna 1982. Vuotta myöhemmin johtaja Arthur Hayes joutui eroamaan FDA:sta korruptiosyytösten takia. Hayes löysi kuitenkin uuden työpaikan Searlen PR-firmasta. Vuonna 1985 Monsanto-yhtiö osti Searlen ja perusti sisaryhtiön NutraSweetin hoitamaan aspartaamibisnestä. Searlen myymisestä Rumsfeld sai 12 miljoonan dollarin bonuksen. Vuonna 1991 FDA kielsi silloisen aspartaamin pääkilpailijan, Japanissa laajalti käytetyn stevia-makeutusaineen käytön. Tämän jälkeen useat FDA:n hallituksen jäsenet erosivat ja menivät töihin NutraSweetille. 08.04.2007 - 03:14
Konservatiivinen brittiläislehti Sunday Telegraph kirjoitti helmikuun 25. päivä otsikolla " US funds terror groups to sow chaos in Iran".
Jutussa kerrotaan, että CIA salaisesti rahoittaa, kouluttaa ja toimittaa aseita militantteille separatistijoukoille Iranin rajaseuduilla. Viime vuosina näiden terroritoimintaan turvautuvien ja Iranin hallintoa vastaan toimivien ryhmien toiminta on kiihtynyt. Pommitus- ja murhakampanjat hallituksen sotilaita ja virkailijoita vastaan ovat yleistyneet. Uutisjutun mukaan rahoitus tulee suoraan CIA:n salaisesta budjetista. Vaikka Yhdysvallat virallisesti kieltää tämän, on Iran jo pitkään sanonut sekä Yhdysvaltojen, että Britannian avustavan hallitusta vastaan toimivia sissiryhmiä. Samaan aikaan Yhdysvallat ja Britannia lisäävät laivastonsa vahvuutta Iranin rannikolla. ![]() Uutisjutun nettiversio: Sunday Telegraph, 25.2. 2007, US funds terror groups to sow chaos in Iran 29.03.2007 - 19:22
Kiina siirtyi ostamaan Iranin öljyä dollarin sijaan euroissa jo viime vuonna. Myös Japanin jalostamot ovat valmiita siirtymään euroon.
China shifts to euros for Iran oil Reuters, 27.3.2007 Itse Iranin öljypörssi ei ole auennut. Viimeisin ilmoitettu aukeamispäivämäärä oli marraskuussa 2006. Aiheesta aiemmin: Iranin öljypörssi ja dollarin tulevaisuus 03.03.2006 Lisää Iranin öljypörssistä 17.03.2006 22.10.2006 - 21:01
Lokakuun 17. päivä Yhdysvaltain presidenttin Bush allekirjoitti uuden terrorismilain nimeltä Military Commissions Act.
Laki mahdollistaa habeas corpus menettelyn epäämisen henkilöiltä presidentin valinnan mukaan. Habeas corpus on menettely, jonka mukaisesti rikoksesta epäillyllä on oltava oikeus päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen kuultavaksi. Habeas corpus -aktin tarkoitus on estää mielivaltainen vankina pitäminen. Välittömästi lain tultua voimaan Yhdysvaltain oikeusministeriö lähetti anomustuomioistuimille tiedoksiannon, ettei niillä enää ole tuomiovaltaa 196:ssa habeas corpus -tapauksessa. Myös mm. Guantanamo Bayn -tapauksia käsittelevälle tuomioistuimelle. Laki myös antaa presidentille mahdollisuuden tulkita Geneven sopimuksia mielensä mukaan. Eli henkilö voidaan napata kadulta, pitää vangittuna määräämättömän ajan ilman syytteitä, salassa, rikkomatta yhtäkään lakia. Kuulusteluissa laki sallii viranomaisten käyttää "uusia keinoja", eli kidutus on ok. Vain vakavan pysyvän vamman tuottaminen on kiellettyä. Jos kuulustelijat silti katsovat Yhdysvaltojen lainsäädännön rajoittavan heidän työtään, voivat he edelleen teettää sen alihankkijoilla muissa maissa, joissa kuulustelukäytäntö antaa heille "vapaammat kädet". Tässä Yhdysvaltalaisen uutisankkurin ja kommentaattorin Keath Olbermannin mielipide uudesta laista: Lisää keskustelua uudesta laista ja sen mahdollistamista asioista. Satiirinen Why does habeas corpus hate America? (Suosittelen) Kirjoituksia: Kanadalainen Globalresearch terrorismin vastaisista laeista: The Erosion of Democracy and Freedom in America. Uusi laki otti vallan oikeuslaitokselta valkoiseen taloon: Congress sending a message to courts: Stay out of the war on terror. Ihmisiä otetaan kiinni jo nyt useasti vain nykyhallinnon kritisoimisesta. Tässä vain yksi tapaus. Tämä laki on jatkoa useille terrorismin vastaisen taistelun nojalla säädetyille laeille, jotka antavat viranomaisille laajoja valtuuksia kansalaisten yksityisyyden ja kansalaisvapauksien kustannuksella. EDIT 28.10.06. YLE: Scheinin suomii USA:n terrorilakia 19.10.2006 - 00:32
![]() Washington Post kirjotti keskiviikkona, että presidentti Bush oli hyväksynyt kaksi viikkoa sitten (6.8.) uuden päätöksen, joka käsitteli avaruusasioita. Päätös tehtiin mahdollisimman matalalla profiililla ja se tehtiinkin vapaapäivää (Columbus Day) edeltävänä perjantai-iltana ilman julkista ilmoitusta. Asiaa koskevia kansainvälisen lehdistön otsikointeja keskiviikolta: BBC: "US adopts tough new space policy" Discovery: "U.S. policy opens door to space weapons" Seattle P-I: "Bush seeks to block enemies from space" Päätöksessä julistetaan, että Yhdysvalloilla on kaikki valta ja oikeus "toteuttaa itseään" avaruudessa. Tarvittaessa se voi estää toisten tahojen avaruussuunnitelmat, jos USA kokee ne intressiensä vastaisiksi. Päätös myös torjuu kaikki avaruuden militarisoimista vastustavat ehdotukset. Alkuperäinen juttu Washinton Postissa. ![]() - - - Pari viihdyttävämpää linkkiä melkein aihetta sivuten: - The Day The Earth Stood Still on scifi-elokuvien klassikko vuodelta 1951. Siinä avaruusmies Klaatu saapuu varoittamaan Maan johtajia, jotta he eivät he toisi konfliktejaan avaruuteen. Se olisi vastoin avaruuskansojen sääntöjä ja rikkomuksen seuraukset olisivat kuollettavat. - Ja avaruusaiheinen musiikkivideo: Lou Reed - Satellite of Love. 16.09.2006 - 19:55
- Voima-lehden kirjoitus oikeudenkäynnistä kahta suomalaista aktivistia vastaan, joita syytetään Göteborgin vuoden 2001 mellakoihin osallistumisesta: Komedia oikeussalissa.
- Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA: Valkoinen talo vääristelee tietoja Iranin ydinasevalmiuksista. - Tekijäoikeuskaappausten valvontakeskus: Levy-yhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt ovat valittaneet jokaisesta uudesta teknologiasta, että ne ajavat artistit leipäjonoon tai vähintäänkin tuhoavat elokuvastudiot: Uusi tekniikka tuhoaa kaiken. - Juuri perustettu Piraattiliitto aloittaa toimintansa Suomessa vapaamuotoisena tiedotus-, lobbaus- ja keskustelufoorumina, tarkoituksenaan edistää yleistä tietoisuutta piratismista sekä luoda maaperää poliittisen piraattiliikkeen leviämiselle Suomeen. 13.09.2006 - 18:17
![]() Lauantaina 9.9. nähtiin Helsingin keskustassa "hieman sekasortoa". Asialla eivät olleet anarkistit vaan Suomen ennen niin luotettava ja rauhallinen poliisi. Apulaisoikeusasiamies ja tietosuojavaltuutettu tekevät nyt kumpikin omaa selvitystään poliisin toimista. Apulaisoikeusasiamies kertoi poliisin toimista tehtyjen kanteluiden määrän olevan poikkeuksellisen suuri. Viime lauantaina Helsingissä rauhallisesti sujuneen suurmielenosoituksen jälkeen menin katsomaan median paljon mainostamaa anarkistien mielenosoitusta Kiasman eteen. Paikalla hengaili paljon nuoria ja poliisi oli näkyvästi esillä tarkastaen reppujen sisältöjä ja henkkareita kysellen. Mitään ei tapahtunut. Sitten mellakkapoliisit piirittivät paikan joka puolelta. Mottiin jäi ehkä 20-30 anarkistin näköistä nuorta, monta teiniä sikspäkkeineen, useita median edustajia, koiran ulkoiluttajia, turisteja, ohikulkijoita, useita vanhempia ihmisiä ja toistasataa tavallista nuorta, jotka olivat tulleet paikalle mielenkiinnosta. Aivan alussa motista pääsi ulos, jos oli vanhus tai tv-kuvaaja. Muut poispääsyä tiedustelleet torjuttiin tylysti. "Mellakoikaa ensin vähän". Ajan kuluessa kiasman edustalla nähtiin piirileikkiä, yhteislaulua ja capoeira-esitys, joka kuitenkin loppui lyhyeen, kun poliisi tiivisti saartoaan. Turhautuneet yrittivät puskea poliisin saarrosta läpi huonolla menestyksellä. Ehkä noin kahden tunnin jälkeen kuulin poliisin kuulutuksen, jossa kehoitettiin hajaantumaan ja kerrottiin, että paikalle jäävät syyllistyvät rikokseen. Poliisi ei kuitenkaan päästänyt ketään pois. Saarron sisällä haahuillut hyvin järkyttyneen näköinen vanhempi nainen ohjattiin muiden saarrettujen toimesta poliisin luo ja hän pääsi ulos. Näin kuulemma toimittiin myös kahden itkuisen nuoren tytön kanssa. Pulloja heitelleet olivat pääasiassa tyhmiä humalaisia, joita kiasmalta joka lauantai-iltana löytyy. Anarkisti: "Älä heittele noita pulloja enää". Nuori humaltunut mies: "Mutta kun pitää taistella". Anarkisti: "Niin, muttei toi ole oikea keino". Yksi nuori mies poimi maasta tyhjän pullon ja ojensi sitä poliisille, jottei kukaan pääsisi sitä heittämään. Poliisi löi pullon rikki ja pisti miehen nippusiteisiin bussiin putkaa odottamaan. Lopulta poliisi alkoi hitaasti päästämään ihmisiä yksitellen saarrosta pois. Tosin, jos et ollut tarpeeksi kiltin näköinen tai jos sinulla sattui olemaan huivi, ulos ei ollut asiaa. Saarrosta lopulta pois päästyäni ja näytettyäni henkkarit ja kasvot poliisin videolle löysin mannerheimintiellä lasipalatsilla koko tien levyisen mellakkapoliisirivin, jonka edessä oli suuri joukko lauantai-illan juhlijoita. Mediassa nämä ihmiset näyttävät usein kääntyneen mielenosoittajiksi ja anarkisteiksi. Tapahtumia ei ole vaikea ennustaa, kun suuri mellakkapoliisirivistö viedään lauantai-iltana Helsingin keskustaan tönimään ihmisiä. Keskusta rauhoittui taas myöhemmin illalla poliisien lähdettyä. Poliisin kynnys kiinniottoon näytti koko illan aikana olevan hyvin matala. Ihmisiä pistettiin katuun poliisiin valokuvaamisesta, poliisille puhumisesta tai vain naamakertoimen perusteella. Kaikki tasavertaisia lain edessä? Jostain luin, että poliisijohto oli antanut ohjeen suhtautua erityisen tiukasti tietyn ikäisiin ja tietyn vaatetuksen omaaviin. Poliisin kommunikointi tuona iltana oli surkeaa. Poliisin kuulutukset kuuluivat vain lähialueelle ja yksittäiset poliisit eivät antaneet minkäänlaisia ohjeita ihmisille. Kun turistit tiedustelivat poliisilta englanniksi mitä on tekeillä, poliisi pysyi joko tuppisuuna tai huusi heille suomeksi. Hesarin keräämiä paikallaolijoiden kertomuksia. Vanhan edustalta kiinniotetun Viiman blogientry. Kiasman edestä kiinniotetun kertomus. Satiirilehti: Poliisi: Mellakka sujui hyvin. Poliisin lausunnot ja jotkut median kirjoitukset lauantai-illan tapahtumista ovat täysin eri maailmassa kuin paikalla olleiden, tapahtumia todistaneiden ihmisten. Onneksi kenellekään ei käynyt pahasti. Toivottavasti ensi kerralla myös ihmisten oikeuksia kunnioitetaan eikä syyttömiä vangita vaikka maailmalla ennaltaehkäisevät hyökkäyssodat ja ihmisten profilointi ulkonäön perusteella yleistyy. Eittämättä poliisin työ on vaikeaa. Tässä Matiaksen kokoama laaja linkkilista illasta. 30.07.2006 - 22:28
Aikalisä. Lähden käymään maailmalla.
Maailma on salaisuuksia täynnä Joka hetkessä asuu ikuisuus Joka kadulla asuu ihminen sisällään sanoja tuntemattomia Tänään lähden maailmaan Omaa tietäni kulkemaan Tahdon nähdä mitä on seinien takana Kollaa kestää - Jäähyväiset aseille
Niin toiset pelkää kuolemaa Ne ettei eletyksi saa On kiire jotain saavuttaa Kai elämääkin suurempaa Saattaa olla etten valmiiksi mä mitään saa taivaan rantaa maalaten Oon silti saanut mä lähes kaiken millä täyttää sydämen Oon lähes onnellinen mies Hector - Lähes onnellinen mies ![]() ![]() 27.07.2006 - 01:23
Israelinvastainen Electronic infitada -järjestö raportoi, että Israelin ulkoministeriö ymmärtää Internetin tärkeyden Israelin imagon luojana ja yleisen mielipiteen muodostajana ja jakaa kannattajilleen tietokoneohjelmaa, joka etsii Internetistä Israelin ja Libanonin kriisiin liittyviä mielipidekyselyitä tai kommentoitavia artikkeleita, jotta käyttäjät voivat näin levittää pro-Israel asennetta.
"Israel's Ministry of Foreign Affairs understands that today's conflicts are won by public opinion. They mobilize pro-Israel activists to be active and voice 'Israel's side to the world.'" EI: Israel's Foreign Ministry provides Free Internet Tool to online activists. - - - Israelaisen puolen asioista tarjoaa mm. JerusalemOnline -uutispalvelu. Etusivulla pyörii uutisvideo konfliktista. Huomaa myös vasemmassa laidassa oleva viikottainen mielipidekysely. Viikon kysymys kuuluu: "Onko kansainvälinen media asenteellinen Israelia vastaan?" Tällä hetkellä tulos näyttää seuraavaa:
27.07.2006 - 00:13
![]() Viime sunnuntaina, 23. päivä Israel iski avonaisessa maastossa paikallaan olleisiin kahteen Punaisen ristin ambulanssiin. Kohdevalojen valaistessa ajoneuvojen punaiset ristit ja ambulanssien hälytysvalojen pyöriessä lääkintämiehet olivat siirtämässä haavoittunutta perhettä ambulanssista toiseen, kunnes he joutuivat Israelin ilmaiskun kohteeksi. Tässä britti-TV:stä tullut uutisjuttu tapauksesta ja paikallisen amatöörikuvaajan materiaalia: Videon loppupuolta tosin taitaa olla uudelleenleikattu lähetyksen jälkeen. Los Angeles Timesin tarina tapauksesta: Israeli Missiles Rip Into Medics' Esprit de Corps. "I prefer to die when I'm helping people. Not when I'm hiding." -Qasim Chaalan, iskussa haavoittunut libanonilainen Punaisen ristin vapaaehtoistyöntekijä palattuaan töihin. - - - Eilen, 26.7. Israel iski kuorma-autoon, joka kuljetti Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien lahjoittamia lääkintätarvikkeita ja ruokaa Libanoniin. Auton Syyrialainen kuljettaja kuoli ja kaksi muuta haavoittui. Aikaisemmin 18. päivä Israel iski samanlaiseen kuljetukseen. Kummatkin tulivat Syyriasta. [1] 22.07.2006 - 20:53
Miksi Israel kesäkuun lopussa aloitti operaation, jossa Gazan alue uudelleenmiehitettiin, tuhottiin sen infrastruktuuri, sillat, tiet, sähkönjakelu, hallituksen rakennukset ja jossa on kuollut tähän mennessä noin sata palestiinalaista ja 27 palestiinalaiskansanedustajaa on vangittu?
Virallisesti siksi koska palestiinalaistaistelijat iskivät Israelin armeijan Kerem Shalomin vartiopisteeseen vangiten yhden sotilaan ja surmaten kaksi. Miksi taistelijat tekivät näin? Tämäkö oli kriisin alkusysäys? Media harvoin kertoo tapahtumien taustoja tai asettaa niitä oikeaan kontekstiin. Se mitä tiedostusvälineistä ei käy ilmi (paitsi brittiläisestä The Observer-lehden World in brief-osiosta 25.6. jossa asia muutamalla lauseella mainittiin) on, että palestiinalaistaistelijoiden iskua edeltävänä päivänä Israelin kommandot tunteutuivat Gazan alueelle vangiten kaksi palestiinalaissiviiliä, lääkärin ja hänen veljensä, suoraan rikkoen alueen palestiinalaista hallintavaltaa, joka sille annettiin viime vuoden elokuussa, kun Israel lopetti alueen 38 vuotta kestäneen miehityksen. Tämä oli ensimmäinen kerta tuon jälkeen kun Israelin armeija tunkeutui alueelle. Näiden kahden vangitun miehen kohtaloa ei tiedetä. [1][4] Edeltävinä viikkoina Israelin armeija ampui vartiopisteistään Gazan puolelle surmaten 30 siviiiliä ja Gazan puolelta oli ammuttu satoja kotitekoisia Qassam-raketteja Israelin rajakaupunkiin Sderotiin usein hyödyttömästi, mutta myös siviilejä vahingoittaen. Gazan alueen rajat, ilmatila, radiotaajuudet, sähkö ja vesi ovat jatkuvassa Israelin hallinnassa. Palestiinalla ei saa olla armeijaa. Israel estää gazalaisia olemasta yhteydessä länsirannan tai Itä-Jerusalemin palestiinalaisiin. Palestiinan parlamentin tapaamiset voidaan järjestää vain videoneuvotteluina, koska Israel ei salli gazalaisten kansanedustajien matkustamista pois Gazasta. Vielä jatkuvassa operaatiossaan Israel on YK:n keskiviikkoisen raportin mukaan tehnyt Gazaan 168 ilmaiskua ja laukaissut yli 600 ohjusta ja rakettia. Palestiinalaismilitantit puolestaan olivat ampuneet 177 kotitekoista rakettia Israeliin. [2] Viimeisimmän uutisen mukaan Gazan alueen palestiinalaistaistelijat aloittavat yksipuolisen tulitauon ja lopettavat rakettien ampumisen. Israel ei toistaiseksi ole kommentoinut tulitaukotarjousta. Aikaisemmin Israel on vannonut jatkavansa operaatiota kunnes se saa sotilaansa takaisin. Kidnapata vai pidättää? Kun Israelin sotilaat vangitsevat muun maan kansalaisia Israelin rajojen ulkopuolelta, niistä kerrotaan pidätyksinä ikään kuin se olisi legitiimiä toimintaa. Mutta kun israelilaisia sotilaita vangitaan, sitä sanotaan kidnappaukseksi. Huomatkaa, että siviilien ja sotilaiden vangitsemisen ero on suuri. Hizbollahin 12.7. vangitsemat kaksi israelilaista sotilasta otettiin kiinni Libanonin Aitaa al-Chaabin kaupungista, kun Israel oli lähettänyt heidät rajan yli. Tämän jälkeen Israelin tiedotusvälineet sanoivat sotilaiden joutuneen kidnapatuiksi Israelin alueelta. [3] EDIT 24.07.2006: Kuten lähdeviitteestä käy ilmi, näin sanoo siis Libanonin poliisi ja sitä siteeraavat useat aasialaiset uutislähteet. Yhdysvallat Ei riitä, että Yhdysvallat tukee Israelia lähes sadan miljardin dollarin vuosittaisella sotilasavulla, johon sisältyy lentokoneita, helikoptereita ja ohjuksia. 22.07.2006 USA nopeuttaa asetoimituksia Israeliin "Israel pyysi [pommi]toimitusten kiirehtimistä viime viikolla aloitettuaan sodan." 17.07.2006 Guardian: The west must recognise that Israel's agenda is in conflict with its own: "The Pentagon announced the export of $210m of aviation fuel to help Israel "keep peace and security in the region."" 14.07.2006 Yhdysvallat esti Gaza-päätöslauselman "[Päätöslauselmassa] vaadittiin Israelia lopettamaan kohtuuton voimankäyttö Gazassa [...ja] palestiinalaisia vapauttamaan sieppaamansa israelilaissotilas." - - -Murros-lehti on suomentanut 20-vuotiaan libanonilaisen opiskelijan Tanua Nasrin lyhyen tekstin: Ketkä ovat terroristeja? Kuvia ja kommentointia Israelin ilmaiskujen jäljistä Libanonista. Maailman ihmiset protestoivat Lähi-Idän tapahtumia vastaan. Suurin osa päättäjistä on hiljaa.
21.07.2006 - 22:02
YK:n mukaan kolmannes Libanonissa kuolleista ja haavoituneista on lapsia. Satoja haavoittuneita ei päästä auttamaan, koska Israel on tuhonnut maan päätiet ja sillat. Ruuasta ja lääkkeistä on pulaa. Tilanne on ajanut yli puoli miljoonaa Libanonilaista pakolaisiksi.
Israel on nyt lähettänyt tuhansia sotilaita Libanonin puolelle. Israelin armeijan upseerin mukaan maaoperaatioita laajennetaan ja 3000 reserviläistäkin on jo kutsuttu palvelukseen. Elämää Libanonissa tänään: ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ABC World news video [2:03]: Yahoo News: France accuses US of blocking Mideast truce. Ranska sanoo Yhdysvaltojen estävän tulitauon Lähi-Idässä. Ranskan puolustusministerin mielestä USA antaa tarkoituksella Israelin jatkaa toimiaan 21.07.2006 - 02:47
Israel jatkoi tänään yhdeksättä päivää Libanonin pommittamista. Tänä aikana Libanonissa ja Israelin rajalla on kuollut yli 300 libanonilaista (lähes kaikki siviilejä) ja 29 israelilaista (yli puolet sotilaita). Israelin pääministeri Ehud Olmert sanoi, ettei libanonilaisten antamiin siviiliuhrilukuihin ole luottamista. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu sen sijaan epäilee sotarikoksia ja sanoo, että siviilien surmaaminen on laajaa ja suunnitelmallista. Hänen varoittelee, että iskuista vastuussa olevat voisivat joutua teoistaan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Itse sanoisin, että tuskin. Ei Israel ole missään historiansa vaiheessa joutunut vastuuseen teoistaan. Sillä on Yhdysvaltojen tuki.
![]() Sekä Israel että Yhdysvallat syyttävät Syyriaa ja Irania konfliktin aiheuttamisesta ja terroristien tukemisesta. Tästä vain ei ole mitään todisteita - tosin ei ollut Afganistanin talebanien yhteydestä 9/11-tapahtumiin, eikä naurettavasta Irakin Yhdysvalloille aiheuttamasta uhkastakaan. Se ei silti estänyt maiden miehittämistä. Yhdysvalloissa uuskonservatiivivaikuttajat hehkuttavat kolmannen maailmansodan alkaneen ja ajavat Yhdysvaltojen puuttumista tilanteeseen ja hyökkäämistä Iraniin. ![]() Kuvassa Israelilainen tyttö kirjoittaa terveisensä pommeihin, jotka odottivat pudottamista Libanoniin. Hän kirjoitti: "Rakkaudella Israelista." Mielestäni jokseenkin häiritsevää! Sodanvastainen Jackson Brownen kappale Lives In The Balance ja siihen tehty video [3:37]: System Of A Downin Boom -musiikkivideo sodanvastaisista mielenosoituksista [3:02]: War is over if you want it. Mitä sinä haluat? Loppukevennys: hauska Bush Driver -video. 21.07.2006 - 01:58
![]() EU:n komissio julkaisi muutama vuosi sitten 3.11.2003 eurobarometri -mielipidekyselyn, jossa kysyttiin: Mikä valtio on suurin uhka maailmanrauhalle? Suomalaiset vastaajat nimesivät suurimmaksi uhkaksi Yhdysvallat. Toisena listalla oli Israel. EU-maiden kansalaisten enemmistö piti - Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta - Israelia suurimpana uhkana rauhalle maailmassa jättäen Yhdysvallat listalla keskimäärin toiseksi. Vastaavia kyselyjä tuskin enää järjestetään tulevaisuudessa, ainakaan EU:n toimesta, koska eräät kaksi tässä jo mainittua vaikutusvaltaista valtiota arvostelivat kyselyä voimakkaasti.
04.06.2006 - 23:59
![]() Courage is the first of human qualities because it is the quality which guarantees the others. Lyhyt video noiden päivien tapahtumista Kiinassa [2:17]: - Aristotle PBS Frontline dokumentti: The Tank Man. 24.05.2006 - 11:39
![]() Aamulla uutisoitiin, että taas on löytynyt uusi Bin Laden -nauha. Kului vain kaksi päivää siitä, kun Yhdysvalloissa julkistettiin mielipidetutkimus, jonka mukaan 42% yhdysvaltalaisista epäilee virallista tarinaa vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumista ja 45% vaatii uutta, puolueetonta tutkimusta päivän tapahtumista. Mainstream media on jättänyt tämän tutkimuksen huomiotta. Sen sijaan media sai nyt kertoakseen uutisjutun, jossa Bin Laden kertoo henkilökohtaisesti valinneensa WTC-iskun konekaapparit. Mutta, "There are rumors on the internets." -George W. Bush Pari vuotta takaperin Israelin tiedustelupalvelu, FBI, Afganistanin presidentti Karzai, Taliban sekä Pakistanin presidentti ja muut lähteet kertoivat tämän dialyysipotilas Bin Ladenin kuolleen. Otaksutun kuolemansa jälkeen Osama on ääninauhoillansa auttanut Bushin hallintoa aina tukalan paikan tullen mm. neljä päivää ennen viimeisiä presidentin vaaleja. ![]() Syyskuun 11. tapahtumat ovat laaja aihe, josta minun on kauan pitänyt kirjoittaa ytimekäs kirjoitus, jossa olisi kaikki oleelliset asiat niistä tietämättömille. Sitä ennen olen välttänyt asiaan viittaamista. Tänään en kuitenkaan kestänyt kiusausta. :) Toivottavasti saan sen jutun koottua sitten ens kuussa kun aikaa likenee. Sitä odotellessa tarjoan jälleen aiheeseen sopivia sitaatteja: "Condemnation without investigation is the highest form of ignorance". -Albert Einstein "If
you tell a lie big enough and keep repeating it, people will eventually
come to believe it. The lie can be maintained only for such time as the
State can shield the people from the political, economic and/or
military consequences of the lie. It thus becomes vitally important for
the State to use all of its powers to repress dissent, for the truth is
the mortal enemy of the lie, and thus by extension, the truth is the
greatest enemy of the State." -Joseph Goebbels, Natsisaksan Propagandaministeri "Never
allow the public to cool off; never admit a fault or wrong; never
concede that there may be some good in your enemy; never leave room for
alternatives; never accept blame; concentrate on one enemy at a time
and blame him for everything that goes wrong; people will believe a big
lie sooner than a little one; and if you repeat it frequently enough
people will sooner or later believe it". -OSS (CIA:n edeltäjä) "Useimmat ihmiset pitävät parempana uskoa johtajiensa olevan oikeudenmukaisia ja reiluja, myös silloin kun todisteet puhuvat päinvastaisesta, koska kun ihminen kerran myöntää itselleen että hallitus valehtelee ja on korruptoitunut, hänen on tehtävä valinta sen suhteen mitä hän itse aikoo asian suhteen tehdä. Ryhtyminen toimiin korruptoituneen hallituksen suhteen sisältää riskejä omassa ja läheisten elämässä. Valinta ettei tee mitään tarkoittaa taas luopumista omakuvassaan periaatteiden puolustamisesta. Useimmilla ihmisillä ei ole rohkeutta kohdata tuota valintaa. Siksi suurin osa propagandasta ei ole suunniteltu huijaamaan kriittistä ajattelijaa, vaan ainoastaan antamaan moraalisille pelkureille tekosyyn olla ajattelematta lainkaan". -Michael Rivero "A time comes when silence is betrayal". "Every great movement must experience three stages: ridicule, discussion, adoption". -John Stuart Mill 28.03.2006 - 16:05
Kun vanhus käveli rantaa auringonnousussa, huomasi hän edellään nuorukaisen, joka poimi meritähtiä ja sinkosi niitä mereen. Kun hän tuli pojan kohdalle, kysyi hän, miksi tämä teki niin. Vastaukseksi hän sai, että rannalle juuttuneet meritähdet kuolisivat, jos ne jäisivät paikoilleen, kun aamuaurinko alkaisi paistaa. - Mutta rantahan on kilometrejä pitkä, ja meritähtiä on miljoonittain, protestoi vanhus. - Kuinka sinun vaivannäölläsi voisi olla mitään merkitystä? Nuorukainen katsoi tähteä kädessään ja heitti sen sitten aaltojen turviin. - Sillä on merkitystä juuri tälle tähdelle, vastasi hän. ![]()
"I am only one, but I am one. I cannot do everything, but I can do
something. And because I cannot do everything, I will not refuse to do
the something that I can do. What I can do, I should do. And what I
should do, by the grace of God, I will do!" - Edward Everett Hale |
Kirjoittaja
( e-mail ) Kuvaus Vähemmälle huomiolle jääneiden asioiden esille tuomista maailmasta, yhteiskunnasta, historiasta, ympäristöstä, mediasta. Sivut
Ajatuksia
Älä hyväksy
maailmaa sellaisena kuin se on. Tee siitä parempi. Orjuus kahlehtii vain harvoja, useimmat kahlehtivat itse itsensä. -Lucius Seneca, Epistolae It is said that power corrupts, but actually it's more true that power attracts the corruptible. The sane are usually attracted by other thngs than power. Kaiken sen muutoksen, jonka toivot maailmassa tapahtuvat, on lähdettävä sinusta itsestäsi. Ainoat ihmiset, joille sinun pitää pyrkiä maksamaan samalla mitalla takaisin, ovat he, jotka ovat sinua auttaneet. Odota kolmatta loukkausta ennenkuin vihastut. Ensimmäinen oli ehkä sattuma, toinen pelkkä erehdys - vasta kolmas loukkaus voi olla tahallinen. Älä huolehdi siitä, mitä muut ajattelevat sinusta. Huolehdi siitä, mitä sinä ajattelet heistä. Elämää eivät määrää ulkoiset olosuhteet, vaan ajatukset, jotka pyörivät päässäsi. Tiedä mitä elämältäsi haluat ja tulevaisuudelta toivot. Toiveilla on taipumus toteutua, mutta mikään tuuli ei ole otollinen laivalle ilman päämäärää. Kuinka paljon kärsimystä ovatkaan aiheuttaneet huolet, jotka eivät koskaan toteutuneet. Onni kolkutti ovelleni, mutta kun olin nostanut salvan paikoiltaan, avannut lukon, irroittanut varmuusketjun ja sammuttanut murtohälyyttimen, se oli jo häipynyt. Rakkaus on kaikki mitä tarvitset, mutta hieman vessapaperia silloin tällöin ei liene haitaksi. Jos hyppäät laskuvarjolla, eikä se aukea, ja ystäväsi ovat katselemassa - niin voisi olla hauska temppu, jos esittäisit uintiliikkeitä. |
||