89218.jpg

Aamulla uutisoitiin, että taas on löytynyt uusi Bin Laden -nauha.

Kului vain kaksi päivää siitä, kun Yhdysvalloissa julkistettiin mielipidetutkimus, jonka mukaan 42% yhdysvaltalaisista epäilee virallista tarinaa vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumista ja 45% vaatii uutta, puolueetonta tutkimusta päivän tapahtumista.
Mainstream media on jättänyt tämän tutkimuksen huomiotta. Sen sijaan media sai nyt kertoakseen uutisjutun, jossa Bin Laden kertoo henkilökohtaisesti valinneensa WTC-iskun konekaapparit.

Mutta,

"There are rumors on the internets."
-George W. Bush

Pari vuotta takaperin Israelin tiedustelupalvelu, FBI, Afganistanin presidentti Karzai, Taliban sekä Pakistanin presidentti ja muut lähteet kertoivat tämän dialyysipotilas Bin Ladenin kuolleen.

Otaksutun kuolemansa jälkeen Osama on ääninauhoillansa auttanut Bushin hallintoa aina tukalan paikan tullen mm. neljä päivää ennen viimeisiä presidentin vaaleja.

89212.jpg

Syyskuun 11. tapahtumat ovat laaja aihe, josta minun on kauan pitänyt kirjoittaa ytimekäs kirjoitus, jossa olisi kaikki oleelliset asiat niistä tietämättömille. Sitä ennen olen välttänyt asiaan viittaamista. Tänään en kuitenkaan kestänyt kiusausta. :)
Toivottavasti saan sen jutun koottua sitten ens kuussa kun aikaa likenee. Sitä odotellessa tarjoan jälleen aiheeseen sopivia sitaatteja:

"Condemnation without investigation is the highest form of ignorance".
-Albert Einstein

"If you tell a lie big enough and keep repeating it, people will eventually come to believe it. The lie can be maintained only for such time as the State can shield the people from the political, economic and/or military consequences of the lie. It thus becomes vitally important for the State to use all of its powers to repress dissent, for the truth is the mortal enemy of the lie, and thus by extension, the truth is the greatest enemy of the State."
-Joseph Goebbels, Natsisaksan Propagandaministeri

"Never allow the public to cool off; never admit a fault or wrong; never concede that there may be some good in your enemy; never leave room for alternatives; never accept blame; concentrate on one enemy at a time and blame him for everything that goes wrong; people will believe a big lie sooner than a little one; and if you repeat it frequently enough people will sooner or later believe it".
-OSS (CIA:n edeltäjä)

"Useimmat ihmiset pitävät parempana uskoa johtajiensa olevan oikeudenmukaisia ja reiluja, myös silloin kun todisteet puhuvat päinvastaisesta, koska kun ihminen kerran myöntää itselleen että hallitus valehtelee ja on korruptoitunut, hänen on tehtävä valinta sen suhteen mitä hän itse aikoo asian suhteen tehdä. Ryhtyminen toimiin korruptoituneen hallituksen suhteen sisältää riskejä omassa ja läheisten elämässä. Valinta ettei tee mitään tarkoittaa taas luopumista omakuvassaan periaatteiden puolustamisesta. Useimmilla ihmisillä ei ole rohkeutta kohdata tuota valintaa.
Siksi suurin osa propagandasta ei ole suunniteltu huijaamaan kriittistä ajattelijaa, vaan ainoastaan antamaan moraalisille pelkureille tekosyyn olla ajattelematta lainkaan".
-Michael Rivero

"A time comes when silence is betrayal".

"Every great movement must experience three stages: ridicule, discussion, adoption".
-John Stuart Mill