Teksti pohjautuu englanninkieliseen tv-ohjelmaan: Big Ideas That Changed The World Democracy (2005), jossa vuonna 2001 Britannian parlamentista eläkkeelle jäänyt Tony Benn kertoo näkemyksensä demokratiasta. Tony Benn oli 15 vuotta työväenpuolueen edustajana Britannian parlamentissa ja 11 vuotta ministerinä (teknologia-, teollisuus- ja energiaministerinä).


Tiivistelmä:
Tekstissä käydään läpi demokratian kehitys antiikin Kreikasta nykypäivään, sisältäen Magna Cartan, Englannin talonpoikaiskapinan, vuoden 1649 vallankumouksen, chartistit ja suffragetit ja kamppailun imperialismia vastaan. Teksti päätyy tarkkailemaan globalisaatiota ja markkinavoimia uhkana voitetuille kansalaisoikeuksille. Mikään oikea kehitys ei koskaan ole lähtenyt eliitiltä vaan tavallisten kansalaisten syvistä riveistä ja heidän omasta järjestäytymisestä. Kamppailu demokratian puolesta ei lopu, koska varakas eliitti käyttää valtaansa menneiden saavutusten heikentämiseksi.


 

Demokratia ennen ja nyt

Kautta maailman historian rikkaat, voimakkaat ja vaikutusvaltaiset ovat hallinneet muita. Harvoilla ihmisilla on ollut minkäänlaista kontrollia omiin hallituksiinsa. Tämä kirjoitus kertoo yrityksestä muuttaa tilanne, saada valta kansan käsiin. Kirjoitus käsittelee demokratian hienoa aatetta. Kamppailu tämän aatteen toteuttamisesta on usein ollut katkera ja verinen.

Demokratian perustana on usko, että kaikki ihmiset syntyvät tasa-arvoisina ja että valtaa pitävien on hyväksyttävä tämä tasa-arvo.

Kirjoituksen opetus voisi olla se, että jos demokratian painetta ei pidetä yllä, sen menetetään. Use it or lose it. Demokratia ei ole koskaan itsestäänselvyys. Joidenkin voi olla vaikea ymmärtää tätä. Demokratia ei tule koskaan saamaan lopullista voittoa. Siinä riittää tekemistä joka sukupolvelle ja se vie aikaa. Nykyään tiedämme, että demokratian vaatimat kansalaisoikeudet voidaan voittaa vain kollektiivisesti.

Historian saatossa monet ihmiset ovat joutuneet vankilaan tai valtaapitävien kidutettaviksi kamppailuissa saavuttaa nuo oikeudet.

Tänä päivänä valitsemme kyllä vaaleilla eduskuntamme jäsenet. Mutta tästä huolimatta suurinta osaa maailman oikeasta vallasta pitävät henkilöt, joiden ei tarvitse alistua vaaleihin.

Raha antaa valtaa niille joilla sitä on. He jotka hallitsevat uutisia ja tiedotusta, ohjailevat ajatteluamme. Ja tietysti sotilaallinen voima on aina antanut tietyille valtioille vallan määrätä toisia. Se oli entisen brittiläisen imperiumin perusta ja tänä päivänä se on myös amerikan imperiumin perusta.

Amerikan imperiumi on ylivoimaisesti mahtavin maan päällä koskaan ollut imperiumi. Yhdysvaltain sotilasbudjetti on suurempi kuin lähes koko muun maailman vastaavat budjetit yhteensä. Yhdysvalloilla on 745 sotilastukikohtaa ympäri maailman 134:ssä eri maassa.


Demokratian historiasta on monia ajatuksia, jotka kaipaavat tarkempaa tarkastelua.


Muinainen Kreikka, 500 eaa.
Sana demokratia juontuu kreikan kielestä ja tarkoittaa demoksen valtaa. Demos käännetään nykyään vähän harhaanjohtavasti kansaksi. Antiikin Kreikassa demos näet tarkoitti vain pientä osaa kansasta, vapaita kreikkalaisia miehiä.

Kreikan valtaapitävät ymmärsivät aikoinaan, että paras keino tehdä kritiikki vaarattomaksi oli yhtyä keskusteluun. Kreikassa järjestettiin kokouksia, jotka sallivat jonkin asteisen yhteisymmärryksen synnyn. Naiset tai orjat eivät kuitenkaan saaneet osallistua kokouksiin ja keskusteluihin, koska heidän katsottiin olevan alempiarvoisia. Myös muualta kotoisin olevien miesten ei sallittu osallistua päätöksien tekoon.


Magna Carta, 1215 jaa.
Joskus sanotaan että demokratia sai alkunsa Britannian Magna Cartan aikana. Magna Carta oli taistelu vain rikkaiden maanomistajien ja kuninkaan välillä, sillä ei siis ollut mitään tekemistä tavallisen kansan kanssa. Magna Carta lähinnä rajoitti kuninkaan valtaa pidättää häntä vastustavia maanomistajia.


Vuoden 1381 talonpoikaiskapina Britanniassa
Tämä oli
ensimmäinen oikea käännekohta demokratian kehityksessä. Kapina sai alkunsa epäreilusta veronkeruusta, joka toimeenpantiin lujaotteisesti. Veroilla rahoitettiin Englannin kuninkaan sotaa Ranskaa vastaan. Yksi kapinan päähahmoista oli pastori John Ball. Hän perusteli vapauskampanjaa jumalan sanoilla:

"In the beginning we were all created equal. If God willed that there should be serfs ( = maaorja) he would have said so at the beginning of the world. We were formed in Christ's likeness and they treat us like animals. Matters cannot go on well until all things are held in common."

Talonpojat marssivat suurena vihaisena joukkona Lontooseen ja kuningas Richard II  lupasi hyväksyä kaikki heidän vaatimuksensa (mm. maaorjuuden poistaminen ja reilut vuokrat). Kun talonpojat vetäytyivät Lontoosta, kuningas lähetti armeijansa heidän peräänsä. Tuhannet tapettiin ja pastori John Ballista tehtiin varoittava esimerkki. Hänet hirtettiin, leikeltiin ja hänen ruumiinosat laitettiin keppien päähän kaikkien nähtäväksi.

Kapinan romahtaessa kuninkaan tekemät myönnytykset peruttiin ja verot kerättiin.

Pastori John Ballin raamatulliset perustelut tasavertaisuuden puolesta ovat voimissaan vielä tänäkin päivänä.


Jo aikaisemmin vuonna 1285 Britanian ensimmäinen parlamentti kutsuttiin koolle. Parlamentti kuitenkin koostui rikkaimmista maanomistajista ja se kutsuttiin koolle vain sen tähden, että säilyttääkseen valtansa kuninkaan täytyi luoda mielikuva että hän tunnusti varakkaiden maanomistajien oikeudet. Hän siis keskusteli heidän kanssaan säännöllisesti. Tietenkään tavallisella kansalla ei ollut mitään edustusta näissä kokouksissa.


Englannin sisällissota / vallankumous, 1649
Vuosisatojen myötä kuninkaiden valta kasvoi. Se saavutti huippunsa vuonna 1649, kun kuninkaan ja parlamentin välille syttyi sota. Kamppailun päätteeksi kuningas Charles I teloitettiin. Tämän jälkeen parlamentti sai enemmän valtaa. Mutta parlamentti käsitti vieläkin vain rikkaita maanomistajia.

Vuoden 1649 vallankumouksen jälkeen monien suurten ajattelijoiden joukossa oli Tom Paine, joka vuonna 1791 Ranskan vallankumouksen puolustukseksi kirjoitti kirjan Rights of Men. Hän julisti mm. seuraavaa:

"All men are born equal."

"Government cannot be property of any particular man or family, but of the whole community."

Kirja poltettiin liian kapinallishenkisenä.

Ammattiliittojen synty Englannissa, 1833
Käännöskohta, joka johti meidät kohti nykyisen kaltaista demokratiaa alkoi vuonna 1833 konfliktina maanomistajien ja heidän työläisten välillä.

Tällöin maanomistajat omistivat maat ja kaikki rakennukset. Kun yksittäinen työläinen aiheutti ongelmia tai valitti liikaa, hänet potkittiin mökistään ja häädettiin maatilalta ulos ja ongelma oli sillä hoidettu.

Työntekijät tällöin ymmärsivät, että jotta heillä olisi minkäänlaista valtaa, heidän tulisi lyöttäytyä yhteen ja järjestäytyä. Muutamat työläiset muodostivat liittoja ja vannoivat keskenään etteivät paljastaisi salaisia liittoja muille. He kuitenkin epäonnistuivat ja laittomat liitot paljastuivat. Heidät tuomittiin ja lähetettiin rikollisina Australiaan.

Tämä aiheutti Britanniassa valtavia protesteja ja mielenosoituksia. Neljännes miljoona ihmistä allekirjoitti vaatimuksen heidän vapauttamiseksi ja 30 000 marssi Lontoossa työläisliittoja puolustaakseen. Paikallisesta työläisten kampanjasta kasvoi valtava joukkoliike ammattiliittojen puolesta. Käsitys, että tavalliset ihmiset saavuttaisivat oikeutensa vain liittymällä yhteen ja järjestäytymällä, sai voimakkaan perustan.

Tämä oli valtava saavutus tavalliselle työläiskansalle. He ymmärsivät, että lait, joita heidän piti noudattaa, oli säätänyt täysin epädemokraattinen parlamentti.


Chartismi: vaaleilla valittava parlamentti ja äänioikeus, 1838-1842
Todella merkittävä poliittinen muutos alkoi kun ihmiset, jotka aiemmin oli suljettu ulos, vaativat nyt oikeutta tulla edustetuiksi parlamentissa.

Vuonna 1832 vain kahdella prosentilla kansasta oli äänivalta valtion lakeja säädettäessä. He olivat kaikki rikkaita miehiä. Mutta ammattiliittojen noustua tuli myös työväen kamppanjat, jotka vaativat kaikille miehille äänioikeutta ja että kuka tahansa mies voisi olla parlamentin jäsen. Kampanjat kestivät yli neljä vuotta ympäri maata. Kuusi miljoonaa ihmistä allekirjoitti peruskirjan ennen kuin se toimitettiin parlamentille.

Kuten niin usein historiassa on tapahtunut, valtaapitävien täytyi hyväksyä joitain vaatimuksia välttääkseen vaikeudet.

Tämän jälkeen yhä useammat tavallisen kansan edustajat pääsivät parlamenttiin. Ymmärrettiin että yhteistyöllä ja liittoutumalla voitiin pakottaa varakkaimmat jakamaan valta. Parlamentin demokratisointi vaikutti selvästi vallanjakoon. Se siirsi valtaa lompakosta äänestyskoppiin. Ihmiset, joilla ei ollut rahaa, pystyivät äänestämään edustajaa, joka huolehti kollektiivisesti siitä mihin äänestäjillä ei yksin ollut varaa. Syntyi kunnallisia kouluja, kunnallisia sairaaloita, kunnallisia palolaitoksia ja museoita.


Naisten äänisoikeus, 1897-1914
Vuosisadan vaihtuessa kaikki naisten oikeudet oli edelleen torjuttu. Kun äänestysoikeus oli laajentunut vain miehille, naiset kysyivät miten on heidän laita? Naiset alkoivat järjestäytyä ja he käyttivät samoja perusteita, joita oli vuosia aikaisemmin käytetty miesten oikeuksien voittamiseen.

Naiset taistelivat päättäväisesti. He kahlitsivat itsensä aitoihin, heidän pidätettiin, he menivät nälkälakkoon, heitä pakkosyötettiin. Hallitus oli yhdessä vaiheessa niin peloissaan, että se päätti vapauttaa naisen jos hän aloitti nälkälakon vankilassa, mutta heti kun hän vapaalla ollessaan söi aterian, hänet pidätettiin uudestaan.

Yksi kuuluisa naisten oikeuksien ajaja Emily Davison kuoli käveltyään kuninkaan hevosen eteen [video] hevoskilpailuissa.

Yli vuosikymmenen taistelun jälkeen naisille annettiin äänioikeus Englannissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918, mutta vain 30-vuotta täyttäneille. Kuitenkin kymmenen vuotta myöhemmin naiset ja miehet saivat äänestää samassa iässä.



Nykyisten oikeuksien saavuttaminen on vienyt pitkään. Mutta äänestysoikeus antaa vain poliittista valtaa, ei taloudellista valtaa. Kun katsomme nykyistä maailmaa missä maailman talous on rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten käsissä, ymmärrämme kuinka paljon riittää vielä tekemistä.


Maailmansotien jälkeen
Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 Englannin kansa valitsi valtaan uuden työväenhallituksen, joka toimeenpani sarjan radikaaleja uudistuksia.

Sodasta palaavat miehet toivat mukanaan ajatuksen, että jos täystyöllisyys oli saavutettavissa tappamalla vihollisia, miksei se voisi myös olla saavutettavissa rakentamalla sairaaloita, kouluja ja palkkaamalla niihin hoitajia ja opettajia. Tämä suosittu ajatus voitti vaalit. Silloin pääministerin virkaan valittu työväenpuolueen edustaja Clementt Attlee sanoi puheessaan:

"We want a society of free men and women. Free from poverty. Free from fear. A more to develop to a full their faculties in corporation with their fellows."

Britannia muutettiin hyvinvointivaltioksi. Kaikille tarjottiin palveluja, joihin heillä ei ennen ollut varaa. Uusia koteja rakennettiin. Ilmainen koulutus taattiin oikeutena kaikille. Ensimmäistä kertaa kaikilla oli oikeus ilmaiseen perusterveydenhuoltoon. Enää ei tarvinnut olla rikas päästäkseen sairaalaan.

Koko hyvinvointivaltio oli vuosisatoja kestäneen kehityksen tulos. Ammattiliittojen kehittyminen, äänioikeus, suffragetit, työläisten edustus parlamenttiin. Se oli valtava saavutus.

Mutta hyvinvointivaltio ei ollut todellisuutta kaikkialla.


Kolonialismi
Suurimmillaan brittiläinen imperiumi hallitsi 30 miljoonan neliökilometrin laajuista aluetta ja yli viidennestä maailman väestöstä. Siirtomaiden väestöllä itsellään ei ollut minkäänlaisia demokraattisia oikeuksia. Brittien imperiumia motivoi, niin kuin kaikkia imperiumeja ennen ja jälkeen sen, siirtomaan luonnonvarojen määrätietoinen hallitseminen sotilastukikohtien avulla.

Britti-imperiumin aikaan siirtomaissa ei ollut vähääkään demokratiaa. Imperiumit eivät tuo demokratiaa, ne pyrkivät hallitsemaan ihmisiä. Tämän seurauksena saatiin sama reaktio mikä oli tapahtunut saman järjestelmän alla Britaniassa. Siirtomaiden väestö ymmärsi, että myös heidän täytyy järjestäytyä vapauttaakseen itsensä.

Ennustettavasti, aivan niin kuin nytkin tapahtuu, jos joku uhkasi hallitsijan valtaa häntä kohdeltiin rettelöitsijänä tai terroristina. Kuitenkin, niin Intiassa kuin Afrikassakin vapausliikkeet kasvattivat suosiotaan ja ne johtivat sekä rauhanomaisiin että väkivaltaisiin kapinoihin. Useimmat kapinajohtajat päätyivät vankilaan. Mahatma Gandhi oli vankilassa useita kertoja vaikka hän oli väkivallattomuuteen uskova mies. Myös Jawaharlal Nerhu, Intian tuleva pääministeri, vangittiin useita kertoja. Kaikkia näitä kutsuttiin valtiovallan terroristeiksi. Suurimmaksi terroristiksi (Margareth Thatcherin sanoin) kutsuttiin Nelson Mandelaa. Mandelasta tuli Etelä-Afrikan apartheid-vastaisen taistelun symboli. Vuonna 1962 hänet vangittiin 28 vuodeksi vankilaan. Tänä aikana hän sai useita kymmeniä palkintoja ja tunnustuksia ympäri maailmaa. Vankilasta vapautumisen jälkeen hän sai Nobelin rauhanpalkinnon ja hänet valittiin presidentiksi Etelä-Afrikan ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa.

Vapausliikkeiden johtajien takana olevat voimat olivat pysäyttämättömät. Lopulta kolonialistit olivat pakotettuja luovuttamaan valta. Valta luovutettiin juuri näille vapausliikkeiden johtajille, joita oli aiemmin kutsuttu terroristeiksi.

Läntinen demokratian malli levisi, mutta se ei ollut mikään lahja siirtomaavalloille. Demokratian nousu kehittyvissä maissa oli näiden maiden oma saavutus. Ihmiset ymmärsivät, että mahdollisimman monen osallistuminen päätösten tekoon on järkevää ja että pieni eliitti huolehti vain omista eduistaan. Siirtomaaväestö uskoi olevansa tasavertainen valkoisen hallitsijaeliitin kanssa ja he olivat nähneet järjestäytyneen kapinoinnin voiman muissa maissa.


Toivon vuodet
Britaniassa demokratian puolesta taistelleet ihmiset näkivät demokratian kehityksen saavutuksena. Köyhien ja rikkaiden välinen elintasokuilu kapeni, odotettu elinikä kohosi, elintaso nousi, ihmisillä oli enemmän vapaa-aikaa. Vaikka elämä oli kaukana täydellisyydestä 60- ja 70-luvuilla oli tietty optimismi siitä että yhteiskunta kulki oikeaan suuntaan.

Kansan painostus muuttaa yhteiskuntaa demokratian keinoin ei hellittänyt. Työväenhallituksia valittiin ja sosiaalinen yhteiskunnallinen kehitys jatkui kahden kymmenen vuoden ajan.


Vastavallankumous

80-luvulla tapahtui suuri vastavallankumous demokratian kehitystä vastaan presidentti Reagan Yhdysvalloissa ja Margareth Thatcherin Britanniassa. Asia voidaan nähdä niin, että nämä johtajat näkivät demokratian kehityksen uhkana, eivätkä antaneet sen jatkua. Tony Bennin mielestä silloin suoritettiin tarkoituksellinen yritys purkaa demokraattista koneistoa, jonka kansa oli rakentanut. Julkisesti omistetut teollisuuden alat, joita oli ajettu yhteiskunnan hyväksi yksityistettiin tai joissakin tapauksissa lakkautettiin kokonaan. Ammattiliittojen ja paikallishallintojen valtaa heikennettiin. Hyvinvointivaltiota alettiin ajamaan alas. Julkinen terveydenhuolto rampautettiin rahoitusta vähentämällä. Eläkkeiden riippuvuus ansioista lakkautettiin.

                  
 


Globalisaatio
Asiat muuttuivat myös Britannian ulkopuolella. Ympäri maailmaa tapahtui massiivinen teknologinen, taloudellinen, teollinen muutos. Kun kauppa ja teollisuus kasvoi maailmanlaajuisesti, perustettiin koko joukko uusia instituutioita, joiden oli tarkoitus palvella omia etujaan.

Globalisaatio on siitä erikoinen sana, että se tarkoittaa että pääoma voi liikkua sinne missä palkat ovat kaikista alhaisimmat, ja sitä sanotaan vapaakaupaksi. Mutta jos ihmiset haluavat muuttaa köyhemmistä maista rikkaimpiin maihin niin se ei onnistukaan. Se estetään maahanmuuttorajoituksilla.

Maailmanpankki, kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), maailman kauppajärjestö (WTO), Euroopan komissio, yhtäkään näistä ei valita vaaleilla ja silti niillä on nyt kasvavaa valtaa määrätä maailman hallituksia. Heille yksityistäminen ja voitonteko ovat päämääriä riippumatta yhteiskunnallisista kustannuksista.

Maailman hallitukset tuntevat kasvavaa painostusta toimia sen mukaan mitä kansainvälinen pääoma tahtoo. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat velkahelpotukset. IMF vaatii esimerkiksi Afrikan mailta, että he antavat helpotuksia vain jos maat yksityistävät terveydenhuollon ja koulutuksen sekä maan luonnonvaroja hallinnoivan teollisuuden. Tämä tarkoittaa valtavaa hyötyä monikansallisille yhtiöille, jotka ottavat nämä alat haltuunsa.

Voidaan sanoa, että valta siirtyy nyt takaisin äänestyskopista lompakkoon.
Varallisuuskuilu maailman köyhien ja rikkaiden välillä on entisestään kasvanut, teollisuusmaat pitävät hellittämättä kiinni kauppapoliittisista eduistaan ja kehitysapulupauksia ei oteta tosissaan.

Maailman 200 suurimman yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto vastaa 182 köyhimmän valtion kansantalouksia (maapallolla on 191 valtiota). Maailman 225 rikkaimman ihmisen yhteenlaskettu varallisuus vastaa ihmiskunnan köyhimmän 47%:n varallisuutta, siis 3 000 000 000 ihmisen. Nämä 200 rikkainta ihmistä tuplasivat varallisuutensa neljässä vuodessa (1994-98). Samaan aikaan kolmasosa ihmiskunnasta elää alle dollarilla päivässä. Näiden ihmisten osuus on kasvussa.


 

Vaikka globalisaatiota perustellaan talouden kasvun nimissä, se itseasiassa lisää vain harvojen hyvinvointia. Globalisaatio kasvattaa rikkaiden ja köyhien välistä kuilua maailmanlaajuisesti.

Nämä asiat liittyvät läheisesti hyvin vaikutusvaltaisiin Yhdysvaltojen uuskonservatiiveihin, kun heidän imperuiminsa samaan aikaan kasvaa.

Suuret monikansalliset yhtiöt ovat löytäneet keinon kasvattaa omaa poliittista valtaa rahoittamalla poliittisia puolueita. Rahoittamalla puolueita ja ratkaisevia yksittäisiä päättäjiä suuret yhtiöt saavat heidät tekemään yhtiöille edullisia poliittisia päätöksiä ja lakeja. Tämä vähentää koko ajan enemmän äänestäjien mahdollisuuksia vaikuttaa.

Jos annamme liike-elämän etujen dominoida maailmanlaajuisesti, huomaamme luovuttaneemme kaikki oikeutemme niille joilla raha on. Tämä veisi meidän takaisin yhteiskuntakehityksen alkuajoille.


Järjestäytyminen
Historiasta opimme, että mikään oikea kehitys ei koskaan lähde huipulta vaan pohjalta. Se tarkoittaa, että meidän täytyy järjestäytyä.

Kansan oman järjestäytymisen avulla parlamentti pakotettiin aikoinaan sallimaan tavallisen kadunmiehen ehdokkuus parlamenttiin ja antamaan kaikille äänioikeus sekä hyväksymään hyvinvointivaltion rakentaminen.

Kansan tarvitsee taistella uudestaan nyt myös kansainvälisesti.

Nykyinen sukupolvi ymmärtää paremmin kuin mikään aikaisemmista mitä maailmalla tapahtuu. Internet auttaa ymmärtämään tapahtumia ja auttaa järjestäytymään. Nämä valtavan suuret maailmanlaajuiset liikkeet, jotka ovat rakentumassa, perustuvat ajatukselle, että ilman yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, ihmistoikeuksien kunnioitusta, kansainvälistä yhteistyötä ja demokratiaa ei voi olla rauhaa.

Tämän sukupolven pitää ottaa itselleen vastuu demokratian kampanjan ajamisesta niin kansallisilla kuin kansainvälisellä tasolla.

Vuoden 2003 helmikuun maailmanlaajuiset mielenosoitukset Irakin sotaa vastaan ovat hyvä esimerkki, vaikka maailman nykyiset kuninkaat silloin pitivät päänsä.

Roomassa yli kolme miljoonaa protestoijaa muodosti maailman suurimman sodanvastainen mielenosoituksen kautta aikojen. Lontoossa oli kaupungin historian suurin mielenosoitus, lähes 2 miljoonaa osanottajaa. Madridissa ja Barcelonassa 1,5 miljoonaa mielenosoittajaa kummassakin. New Yorkissa puoli miljoonaa. Ranskassa yli puoli miljoonaa. Ja Saksassa, Australiassa, Syyriassa, Kanadassa, ympäri maailmaa tuhansissa pienemmissä kaupungeissa satoja tuhansia protestoijia.

                 


Nämä ihmiset edustavat liikettä, jolla on potentiaalisesti aivan valtava voima.

Tätä ilmiötä valtaapitävien ihmisten pitää miettiä, koska jos he luulevat voivansa olla välittämättä kansasta, he tekevät suuren virheen. Jossain vaiheessa osa ihmisistä alkaa turhautua. Se johtaa väkivaltaan. Ainoa keino vähentää väkivaltaa on antaa kansalle todelliset demokraattiset oikeudet vaikuttaa yhteiskuntansa suuntaan.


Kuka demokratiaa tahtoo?
Kukaan oikea vallanpitäjä ei oikeasti tahdo demokratiaa, koska se haastaisi heidän valtarakenteensa ja auktoriteettinsä. Aina kun joku ilmaisee demokraattisen idean, hänet torjutaan epäedustuskelpoisena, häirikkönä tai ääriliikkeen edustajana. Näin julkisen keskustelun täysi elinvoima pohtia oikeita vaihtoehtoja tukahdutetaan.

Olemme historian ensimmäinen sukupolvi, jolla on raha ja teknologia ratkaista maailman ongelmat. Mutta annamme syöstä nämä varat ydinaseisiin ja sotiin, samalla kun murto-osa Irakin sotaan käytettävästä rahasta voisi muuttaa esimerkiksi Afrikan tulevaisuudennäkymät.

Uudistusmielinen sanonta kuuluu että meitä on monta, heitä vain vähän. Mutta jos haluat jonkun asian tehdyksi, sinun on tehtävä se itse. Et voi odottaa ketään uutta johtajaa, joka saapuu valkoisella ratsulla ja huutaa äänestämään häntä, jotta hän voisi ratkaista ongelmasi. Sinun on tehtävä se itse.


On vain kolme keinoa jakaa maailma: sen voi myydä, jolloin rikkaat omivat sen. Siitä voidaan taisteilla, jolloin voimakkaimmat saavat sen. Tai se voidaan jakaa yhteistuumin. Tämä viimeisin vaihtoehto meidän tulee valita. Se voidaan toteuttaa vain demokraattisessa maailmassa. Siksi demokratia on kaiken sen työn arvoinen.

 

- Maailma ei ole kauhea niiden vuoksi jotka sen tekevät, vaan niiden vuoksi jotka katsovat vierestä.


Takaisin blogiin.