Sain tässä pari päivää sitten luettua Finlandia-ehdokkaanakin olleen Risto Isomäen kirjan Sarasvatin hiekkaa. Siinä yhdellä sivulla kirjoitettiin Euroopan keskiajan matematiikasta. Sen pohjalta innostuin kirjottamaan tästä aiheesta, joka sitten rönsyili. Tuli niin paljon kiinnostavaa juttua eteen.

Matematiikka, tiede ja kirkko keskiajalla.

Kun 400-luvulla Intiassa ja Kiinassa matematiikka, tähtitiede ja taide kukoistavat, Eurooppaan laajeni kristinusko, joka kahlitsi luonnontieteen, matematiikan, tähtitieteen ja taiteen kehitystä toista tuhatta vuotta. Länsi-Eurooppa oli taikauskon ja keskiaikaisen ahdistavan pimeyden vallassa. Maapallo muuttui litteäksi, se ei enää pyörinyt, tähdet ja Aurinko alkoivat kiertää Maata. Auktoriteetteja ei sopinut epäillä, kirkon sana oli totuus.

Kirkon asenne tietoon ja tieteeseen oli torjuva. Muun moassa vuonna 1299 Firenzessä annetussa säädöksessä rahanvaihtajia kiellettiin käyttämästä islamisista maista tullutta kymmenjärjestelmää.

Euroopan kauppiaiden piti myös tyytyä vain yhteen- ja vähennyslaskuihin, sillä Kirkko oli kieltänyt jakolaskun ja kertolaskun harjoittamisen pakanamaista tulleina vaarallisina vaikutteina. Erityisen tiukasti oli kielletty nollan käyttö, koska nolla oli niin outo käsite, että se saattoi olla vain itse Saatanasta.

Jos menestyvä kauppias halusi varmistaa, että hänen poikansa oppii matematiikkaa, poika piti lähettää opiskelemaan Italiaan. Jakolaskua ja kertolaskua opetettiin Euroopan sisällä ainoastaan joissakin Italian yliopistoissa, niissä joihin oli levinnyt vaarallisia harhaoppeja islamilaisista maista.

1400-luvulla arabit kykenivät välittämään Italian kaupunkivaltiolle perintönsä, jolloin länsieurooppalainenkin renesanssi pääsi alkamaan. Arabien matemaattiseen ja tähtitieteelliseen pohjaan nojautuen Länsi-Eurooppa kykeni saavuttamaan aurinkokeskeisen maailmankuvan. Sitä ennen piti Giordano Brunon mennä polttoroviolle ja Galilei Galileon kieltää oppinsa.

Giordano Brunosta.
Harva on kuullut italialaisesta dominikaanimunkki Giordano Brunosta (s. 1548, viisi vuotta Kopernikuksen kuoltua).

Kypsän iän saavitettuaan itseoppinut Giordano Bruno riisui pappispukunsa ja ryhtyi filosofiksi jakaakseen tietonsa. Tämä väitti, että Kopernikus oli oikeassa, että maa kiersi aurinkoa. Bruno jatkoi kuitenkin valovuosia Kopernikuksen ohi: meidän aurinkomme on vain läheinen tähti, hän väitti, ja miljoonilla tähdillä on planeettoja ympärillään juuri niin kuin meidän tähdellämme. Hän sanoi, että tämä tähtien universumi on rajaton.

Näiden väitteiden vuoksi, ja koska hän esitti, että papeilla ei ollut oikeutta väkisin yrittää käännyttää epäuskoisia, Brunon entinen kirkko tuomitsi hänet kuolemaan.

Hänelle tarjottiin kuitenkin vapautusta, mikäli hän myöntäisi olevansa väärässä. Toisin kuin Galileo vuosikymmeniä myöhemmin, Bruno hymähti ja vastasi:

"Kenties te, jotka lausutte tuomioni, elätte suuremmassa
pelossa kuin minä, joka vastaanotan sen."

Hänet poltettiin poltettiin elävältä Kukkien torilla Rooman keskustassa 17. helmikuuta vuonna 1600.

Kun vuonna 1889 hänelle pystytettiin patsas tuolle samalle torille, jolla katolinen kirkko hänet murhasi, paavi tuomitsi patsaan pystyttäjät. Vuonna 1942 kardinaali Mercati väitti, että kirkko teki oikein, koska Bruno ansaitsi tulla surmatuksi.

Lähteet: